…. ainakin mitä TRL linturetkellä sai huomata. Sjömansron pihalla keikutteli västäräkki, jota Kaarina Nummela kutsui vieterilinnuksi. Sumuisesta ja hieman sateisesta päivästä huolimatta näimme neljäkymmentäseitsemän eri lintulajia. Noin vajaa kymmenen perjantai-iltana ja loput aamuvarhaisesta klo 5.15 Tornientaistopäivän viimeiselle tunnille klo 13. Perjantai- iltana kävelimme rannassa tuulisessa säässä eikä havaintoja kertynyt edellisen vuoden malliin. Takkahuoneessa sitten katsottiin DVD jo havaittuja sekä kuunneltiin niiden ääntelyä.
Lauantaina aloitimme Tvärminnen sataman laiturilta ja lopetimme Tektomin lintutornille ( Hangon lentokentän reunalla). Siellä innokkaita ” lintubongareita ” riittikin. Onneksi linja-autolastillinen harrastajia oli juuri siirtymässä rantaan meidän tullessa paikalle. Tornissa oli vielä jokunen ja meidän jälkeen tuli lisää väkeä, vaikka aika oli mennyt umpeen. Kiitos jälleen kerran Kankaanpään Juhalle opastuksesta ja mukanaolosta. Myös kaikille muillekin; oli mukavaa olla yhdessä ja kokea retki teidän kanssanne. Mennäänkö taas ensi keväänä? Jokunen torni on vielä katsomatta. Juha heitti ilmaan myös idean omasta tornista ja osallistumisesta ihan ” oikeesti” Tornientaistoon. Mietitään sitä.
Ukonjoen kämpän vihkiäiset 19.5.
Olen menossa Ukonjoen uuden kämpän vihkiäisiin. Autossa oli yksi paikka vapaana ja se on nyt mennyt. Lähdemme ihan naisporukassa Riitta, Raili, Helena ja minä pe 18.5. matkaan. Okkoset ovat talkoilemassa Helatorstaista lähtien. ViRetillä on hyvä edustus vihkiäisissä. Hyvä niin.
Lapikkaannummen kotiseuturetki pe 26.5
Jäsenillassa 26.4. päätettiin, että Lapikkaannummelle mennään pe 25.5. autoilla, kun ei osaa ilmoja oikein ennustella ja pyörät ovat vielä talviteloilla. Lähtisimme Nummelasta Rientolan pihasta klo 18. Kirkolta n 18.20. Otetaan omat eväät ja kahvitellaan muistomerkin kupeessa. Sieltä sitten lähdettäisiin käymään Toini ja Veikko Helteen haudalla. Kumpaankin laskemme muistokukat. Veikko ja Toini olivat meidän perustajajäseniä ja Veikko antoi idean monille kotiseuturetkille mm. Lapikkaannummen retkelle, johon hän Toinin kanssa halusi kävellä Vihdin kirkolta. Olisi hyvä, jos ilmoittaisitte osallistumisesta minulle puh. 045-1319128 tai sähköpostilla neumia@suomi24.fi 24.5. mennessä.
Retki Korteniemen perinnetilalle su 17.6.
Menneen kesän retkestä Korteniemen perinnetilalle ja Hämeen luontokeskukseen jäi niin hyvät muistot, että nyt pitää lähteä uudelleen su 17.6. Korteniemessä on kukkaretki klo 11-13 ja kansakoululauluja pääsee laulamaan klo 15-17. Siinä välissä voimme syödä eväitä ihastella maisemia sekä tutustua tilan kotieläimiin. Retki tehdään yhdessä Nuuka ry:n kanssa. Ilmoittautumiset ViRetin osalta minulle 14.6. mennessä sähköpostilla neumia@suomi24.fi tai 045- 1319128. Oikein mukavaa ja retkirikasta kesää. Nettisivuja päivitetään kerran kuukaudessa, joten seuraile sivuja ja lähde kanssamme retkeilemään.
Mia
Comments are closed.