… meitä se ei kuitenkaan haittaa. Retkeilijä nauttii säästä kuin säästä. Tervehdys vain kaikille ViRettiläisille ja muille retkeilyn ystäville. Tämä kesä on ollut retkeilyn kannal-ta unelmakesä. Sopivaa keliä on riittänyt ympäri Suomea, vaikka nyt kirjoittaessani sataa ja tapahtumiakin on ollut moneen lähtöön.
Toukokuussa oli Asunnassa liittokokous. ViRettiläisiä vaikuttaa Työväen Retkeilyliiton toimintaan seuraavat kolme vuotta varapuheenjohtajamme Helena Idman retkeilytoi-mikunnan jäsenenä ja minä tiedotustoimikunnan kokoonkutsujana, jonkinlaisena pu-heenkuljettajana. TRL kirjanpidosta huolehtii jäsenemme Liisa Uusitalo omalla toi-minimellään. TRL tiedotus- ja kansainvälisten asioiden toimikunta yhdistetään, joskin kummatkin voivat kokoontua myös erikseen tarvittaessa. TRL puheenjohtajana jatkaa yksimieli-sesti Pauli Komonen, varapuheenjohtajina Anneli Koskinen Pohjantähden työväen ret-keilijöistä ja Tuula Touru Tapiolan maa -ja meriretkeilijöistä.
Kesäkuun alussa oli lapinmajoilla talkoot, jossa yhtäkkiä huomasinkin olevani hoitamassa talkoolaisten ruokahuoltoa. Hups!, mutta hyvin se meni. Talkoolaiset saivat vatsansa täyteen, jotta jaksoivat touhuta. Kiitollista väkeä talkoolaiset olivatkin, joten työni oli mukavaa ja suorastaan mieltä ylentävää.
Heinäkuu menikin sitten ihan omilla retkillä, joista mainittakoon Haltin valloitus Nor-jan puolelta ja Ulöyan saareen tutustuminen. Pari viikkoa Kilpisjärvellä mahdollisti vaeltamisen lähituntureilla ja Norjan puolella. Päivystin myös liiton toimistossa parina kolmena päivänä.
Elokuun alussa vietettiin Lieksan Ukonjoella Elotreffejä. Eri seuroista paikalle saapui runsaat 30 nauttimaan Ukonjoen kämpän viihtyisästä ilmapiiristä, ympäristöstä ja saunasta. Käytännön järjestelyistä vastasivat Karjalan Retkeilijät ja Vihdin Retkeilijät. Tässä kohtaa haluan kiittää meidän Helenaa, Riittaa ja Olavia siitä panoksesta mitä he antoivat ruokahuollon järjestämisessä ja yrttimaan hoidossa. Karjalan Retkeilijöistä kiitokset haluan antaa Ilmolle ja Erkille ennakkoon tehdystä työstä tapahtuman onnistumiseksi.
Syksyn ja loppuvuoden toimintaan voit tutustua kotisivujen kohdasta TOIMINTA ja Retkeilijä-lehden toimintakalenterista. Säilytä lehti. Jos ja kun ohi toimintasuunnitel-man tulee mieleen tai jäsenet ehdottavat jotain mielenkiintoista niin niistä lähetämme sähköpostia ja tekstiviestiä. Suomen Luonnon Päivänä 31.8. järjestetään Luontokeskus Haltiassa koko päivän tapah-tumia. Toivottavasti saamme järjestettyä retken johonkin tapahtumaan sinä päivänä. Ota yhteyttä ja kerro mikä olisi kiinnostavinta päivässä. Syksyn ensimmäinen jäsenilta on 19.9. klo 18 Rientolassa. Tule kertomaan kesän ret-kistäsi ja katsomaan kuvia. Ota omat kuvat tikulle tai, jos otat paperikuvia niin kansio mukaan. Seuraava pj pastan juttu tulee sitten lähempänä vuoden loppua, joten REIPASTA RETKEILYÄ, MALTILLISTA MATKAILUA. VOIMAANTUMISTA LUONNOSTA LUONNOSSA.
Toivoo Mia
Tervehdys kaikille virettiläisille ja muillekin tätä palstaa lukeville kanssaretkeilijöille.
Kesää kohti mennään kovaa vauhtia. Lumet alkavat olla jo sulina, ainakin näillä korkeuksilla, joten sukset ja muut talven liikkumisvälineet saa laittaa talviteloille. Nyt on pyörien kunnostuksen ja kanoottien esille oton aika. Vihdin Retkeilijöiden toimintakausi on lähtenyt hyvin liikkeelle. Olemme jo kokoontuneet Vienan Karjala-iltaan, vietetty kevätkokouksessa seuramme 25-vuotisjuhlaa pienimuotoisesti ja käyty kummiseuroissa vierailemassa. Kangasalan Retkeilijöiden kanssa olimme lumikenkäilemässä tukikohtana Torppa ja Kurjenrahkan kansallispuistossa retkeilimme Turun seudun Retkeilijöiden opastuksella. Vielä on tulossa ”kummitteluretki” Karjalan Retkeilijöiden kanssa Meri-Teijoon Helatorstaina, jatkuen aina Äitienpäivään saakka. Melomaan lähdemme Kangasalan Retkeilijöiden matkassa Vääräjoelle 18.5. Meille Nuuksion kansallispuiston kupeessa oleville retkeilijöille Haltia- luontokeskuksen avaaminen toukokuun 31. on merkittävä päivä. Sitä ennen on TRL liittokokous Keuruun Asunnassa su 26.5, jossa valitaan luottamushenkilöt tulevalle kolmivuotiskaudelle. Kevättalkoita on luvassa Ukonjoella 18.- 19.5. ja Lapin majoilla 9.-16.6. Retkeilypäiviä vietetään kevennetyssä muodossa Ukonjoella. Elotreffien nimellä vietettävä tapahtuma on 2.- 4.8. Joten sinne kaikki ovat tervetulleita. Suomessa tullaan viettämään ensimmäisen kerran ”Suomen Luonnon Päivää” 31.8. ja siihen voi tulla jotain tapahtumaa, jota ei osattu huomioida toimintasuunnitelmaa laadittaessa. Tiedotamme siitä jäsenistöä s-postilla ja facebook – ryhmässä.
Tässä on päällisin puolin toimintamme syksyyn saakka. Päivitämme sivujamme jälleen elo – syyskuussa ja viimeistään samoihin aikoihin seuraavan Retkeilijä-lehden ilmestyessä 2.9.
Retkeilyterveisin Mia
Ps. Jos joukostamme löytyisi henkilö, joka osaisi laittaa meidän kotisivujemme kuvagallerian kuntoon, olisin tosi iloinen. Ota minuun yhteyttä niin päästään valkkaamaan kuvia.
Vihdin Retkeilijöiden 24 toimintavuosi on loppusuoralla. Nimen muutoksesta huolimatta olemme säilyttäneet toiminnassamme jo alkuvuosista lähtien useita toimintamuotoja, kuten karpaloretki, kotiseuturetki Lapikkaannummelle sekä yhteistyön Espoon Retkeilijöiden ja muiden lähietäisyydellä toimivien seurojen kanssa. Vakiintuneeksi toiminnaksi on tullut myös yhteistyö kummiseurojemme kanssa ja tuleva toimintavuosi tulee tiivistämään sitä vielä lisää. Pienille seuroille, kuten meille, on virkistävää kehitellä retkeilyllisiä yhteistyömuotoja ”isompien” kanssa. Vuosi 2013 on Vihdin Retkeilijät ry:n 25. toimintavuosi. Juhlimme sitä toiminnan merkeissä. Toki keväällä kevätkokouksen aikoihin tarjoamme juhlakahvit Nummelan Rientolassa, joka on”syntymäkotimme” ja kokoontumisiemme pitopaikka. Mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa ja monet asiat kohdallaan voimme myös tavata Retkeilypäivillä Vihdin maisemissa, mutta aika näyttää. Syyskokouksessa 22.11. puheenjohtajana jatkaa Mirja-Liisa (Mia) Neuvonen, varapuheenjohtajaksi valittiin Raimo Saarelan tilalle Helena Idman. Johtokunnan jäseninä jatkavat Olavi Mattila ja Pekka Pitkänen, uutena valittiin Raili Saloviin. Kiitämme Raimoa seuralle antamasta ajasta.
TRL:n Tulevaisuusverstas- seminaariin 10.- 11.11 Kotorantaan osallistui ViRetistä Olavi, Helena ja allekirjoittanut. Tiiviin ja työntäyteisen viikonlopun aikana saimme paljon kehittämisideoita ja pohtimisen aiheita tulevalle liittokokoukselle, joka pidetään Keuruun Asunnassa toukokuussa. Liiton uusittavana oleva lippukin sai lisävauhtia ja jäsenkorttiasia on kehittymässä hyvää vauhtia. Sivuillamme kohdassa ”toiminta” on kevään ohjelma, johon on koottu meidän ja muiden seurojen tapahtumia. Aloitetaan reippaasti tuleva juhlavuosi ja nautitaan retkeilystä ja maltillisesta matkailusta – voimaannutaan luonnosta ja toisistamme.
MOTTO: (Ilpo Rossi) Retkeilijä- ja luonnonystävä on arvovalinta, suhteessa elämäntapaan, kanssaihmisiin, ympäristöön, luontoon ja maailmaan.
RETKEILYLLISTÄ UUTTA VUOTTA 2013 TOIVOEN
Mia
Loma on tältä kesältä pidetty ja elokuun huipennukset Retkeilypäivät Joensuun Hopealahdessa ja Karjalan Retkeilyviikko Ukonjoella ovat takanapäin. Sanat eivät riitä kertomaan kaikista positiivisista kokemuksista, joita sain tuntea näiden kahden tapahtuman aikana. Toki Einari-kämpän vihkiäiset olivat toukokuussa mieleenpainuvat ja se johtui suurelta osin vanhojen metsureiden mukanaolosta ja hyvistä järjestelyistä. Einari-kämppää on helppo markkinoida niin omalle väelle kuin ulkopuolisillekin.Talkoolaiset olivat tehneet hyvää työtä. Retkeilypäivillä jaettiin kunnianosoituksia aktiiveille toimijoille eri seuroissa. ViRetistä kultaiset ansiomerkit saivat Karin ja Väinö Kinnunen. He pärjäsivät hyvin myös luontopolulla tullen neljänsiksi. Erätaitokilpailun voitti Espoon Retkeilijöiden joukkue. Virettiläisiä oli mukana retkeilypäivillä kiitettävästi viisi jäsentä suhteutettuna jäsenmääräämme. Samoin Einari-kämpän vihkiäisiin osallistui kuusi ja Merelliselle perheleirille kahdeksan jäsentä.
Kotisivujemme toimintaosuudessa on nyt esillä syyskauden toiminta. Retkille ja tapahtumiin toivotaan myös runsasta osanottoa. Varsinkin Mäntyharjun syysvaellus olisi mukava saada toteutettua.
Retkeilyllistä syyskautta sekä runsaita marja-ja sienisatoa toivotellen!
Mia
Kesä alkaa olla parhaimmillaan ainakin näin Vihdin korkeudella. Juhannusta odotellaan ja lomamatkaa Kilpisjärvelle kahdeksi viikoksi ja kolmas tullaan sitten rauhallisesti alaspäin. Kotiutumisaika on heinäkuun puolessa välissä. Sitä ennen kuitenkin pistäydytään Korteniemen perinnetilalla sunnuntaina 17.6. katselemassa luonnonkukkia ja laulamassa kansakoululauluja. Muistathan ilmoittautua minulle viimeistään 13.6. neumia@suomi24.fi tai 045- 1319128.Toki mukaan pääsee myöhemminkin, mutta olisi hyvä tietää lähtijöiden määrä etukäteen, jotta voidaan sopia mahdollisia yhteiskyytejä. Eväitä sopii ottaa mukaan ja kahvit tai teet termariin. Päivä tulee olemaan pitkä, mutta mielenkiintoinen.
Heinäkuun puolenvälin jälkeen alkaa lähestyä Retkeilypäivät Joensuun Hopealahdessa. Viime Retkeilijä-lehdessä oli päivien ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Ilmoittautuminen tulee tehdä 20.7.mennessä sähköpostilla sihalli@hotmail.com tai puhelimitse Ilmo Nousiainen 050- 5431954. Minä ainakin olen lähdössä, joten mukaan vaan. Jään kyllä sitten Karjalankierrokselle, josta seuraavassa.
Retkeilypäivien jälkeen on heti TRL:n Retkeilyviikko Karjalankierros. Majoittuminen Ukonjoen kämpällä (sisämajoitus) tai teltoilla/asuntovaunuilla ja -autoilla kämpän pihalla. Majoittumismaksut ovat samat kuin normaalivarauksessa ja omat eväät. Ilmoittautuminen ja kämppävaraus TRL toimistoon 045- 1369744. Lisätietoja Ilmo Nousiaiselta puh.050 Ð 5431954. Siitäkin on juttua viimeisessä Retkeilijä-lehdessä, joten lue ja tule mukaan.
Olen varannut uuden Einari-kämpän Ukonjoelta, johon mahtuu 5 henkeä + yksi varavuoteeseen. Viikon mökkimaksu olisi 250€ jaettuna lähtijämäärällä. Tällä hetkellä olisi minun lisäksi yksi lähtijä, joten vielä mahtuisi joukkoon 3 tai 4 reipasta retkeilijää. Soittele tai laita sähköpostia neumia@suomi24.fi tai puh. 045- 1319128.
Kotisivuja päivitetään seuraavan kerran elokuun loppupuolella heti Merellisen perheleirin jälkeen, joka on 11.- 12.8. Katso lisätietoja Retkeilijä-lehdestä sivu 8 alalaita. Lehden sivuille pääset ViRetin kotisivujen kautta kohdasta linkit. äretkeilykesää odotellessa!
Mia
…. ainakin mitä TRL linturetkellä sai huomata. Sjömansron pihalla keikutteli västäräkki, jota Kaarina Nummela kutsui vieterilinnuksi. Sumuisesta ja hieman sateisesta päivästä huolimatta näimme neljäkymmentäseitsemän eri lintulajia. Noin vajaa kymmenen perjantai-iltana ja loput aamuvarhaisesta klo 5.15 Tornientaistopäivän viimeiselle tunnille klo 13. Perjantai- iltana kävelimme rannassa tuulisessa säässä eikä havaintoja kertynyt edellisen vuoden malliin. Takkahuoneessa sitten katsottiin DVD jo havaittuja sekä kuunneltiin niiden ääntelyä.
Lauantaina aloitimme Tvärminnen sataman laiturilta ja lopetimme Tektomin lintutornille ( Hangon lentokentän reunalla). Siellä innokkaita ” lintubongareita ” riittikin. Onneksi linja-autolastillinen harrastajia oli juuri siirtymässä rantaan meidän tullessa paikalle. Tornissa oli vielä jokunen ja meidän jälkeen tuli lisää väkeä, vaikka aika oli mennyt umpeen. Kiitos jälleen kerran Kankaanpään Juhalle opastuksesta ja mukanaolosta. Myös kaikille muillekin; oli mukavaa olla yhdessä ja kokea retki teidän kanssanne. Mennäänkö taas ensi keväänä? Jokunen torni on vielä katsomatta. Juha heitti ilmaan myös idean omasta tornista ja osallistumisesta ihan ” oikeesti” Tornientaistoon. Mietitään sitä.
Ukonjoen kämpän vihkiäiset 19.5.
Olen menossa Ukonjoen uuden kämpän vihkiäisiin. Autossa oli yksi paikka vapaana ja se on nyt mennyt. Lähdemme ihan naisporukassa Riitta, Raili, Helena ja minä pe 18.5. matkaan. Okkoset ovat talkoilemassa Helatorstaista lähtien. ViRetillä on hyvä edustus vihkiäisissä. Hyvä niin.
Lapikkaannummen kotiseuturetki pe 26.5
Jäsenillassa 26.4. päätettiin, että Lapikkaannummelle mennään pe 25.5. autoilla, kun ei osaa ilmoja oikein ennustella ja pyörät ovat vielä talviteloilla. Lähtisimme Nummelasta Rientolan pihasta klo 18. Kirkolta n 18.20. Otetaan omat eväät ja kahvitellaan muistomerkin kupeessa. Sieltä sitten lähdettäisiin käymään Toini ja Veikko Helteen haudalla. Kumpaankin laskemme muistokukat. Veikko ja Toini olivat meidän perustajajäseniä ja Veikko antoi idean monille kotiseuturetkille mm. Lapikkaannummen retkelle, johon hän Toinin kanssa halusi kävellä Vihdin kirkolta. Olisi hyvä, jos ilmoittaisitte osallistumisesta minulle puh. 045-1319128 tai sähköpostilla neumia@suomi24.fi 24.5. mennessä.
Retki Korteniemen perinnetilalle su 17.6.
Menneen kesän retkestä Korteniemen perinnetilalle ja Hämeen luontokeskukseen jäi niin hyvät muistot, että nyt pitää lähteä uudelleen su 17.6. Korteniemessä on kukkaretki klo 11-13 ja kansakoululauluja pääsee laulamaan klo 15-17. Siinä välissä voimme syödä eväitä ihastella maisemia sekä tutustua tilan kotieläimiin. Retki tehdään yhdessä Nuuka ry:n kanssa. Ilmoittautumiset ViRetin osalta minulle 14.6. mennessä sähköpostilla neumia@suomi24.fi tai 045- 1319128. Oikein mukavaa ja retkirikasta kesää. Nettisivuja päivitetään kerran kuukaudessa, joten seuraile sivuja ja lähde kanssamme retkeilemään.
Mia
Jäsenilta Nummelan Rientolassa 26.4 klo 18 vietetään virtuaalisen linturetken merkeissä. Katselemme ja kuuntelemme tuttuja ja vähän tuntemattomia piha- ja metsälintuja. Lintujen ja kahvittelun ohessa käymme läpi kevään toimintaa. TRL linturetkelle, jonka käytännön toteutus on meidän ”heiniä” on tällä hetkellä sisämajoituksen osalta täynnä. Telttoja Sjömansron pihalle kyllä mahtuu. Osallistumismaksu oli se 15€ ja teltapaikka 9€. Huonehinnat ovat näkyvissä heidän kotisivuiltaan. Kaikki tähän saakka ilmoittautuneet saavat halutessaan sisämajoituksen. Tervetuliaiskahvit ja lähtökahvit kuuluvat osallitumismaksuun. Muu evästys tulee hoitaa itse. Pihalla olevan saunarakennuksen takkahuone on varattu meidän käyttöön. Siellä on mahdollisuus lämmittää ruoka, jos ei halua ottaa trangiaa mukaan. Saapumisaika oli 4.5.pe klo 18 mennessä. Kotiin lähdemme lauantaina noin klo 15.Oppaanamme linturetkellä toimii Juha Kankaanpää Hangosta. ViRetin ilmoittautumiset minulle 045- 1319128 tai neumia@suomi24.fi ja muiden osalta TRL Maijalle tai Suville 045-1369744 tai tyovaenretkeilyliitto@gmail.com. Ukonjoen uuden kämpän avajaiset ovat varsinaisesti lauantaina 19.5. Toki talkoot alkavat jo 17.5. Helatorstaina. Minun kyydissä perjantaina 18.5.lähtee nyt Riitta ja Raili, joten kyyti on yhtä paikkaa vaille täysi. Sisämajoitus on varattu neljälle. Yksi ”naispaikka” olisi siis tarjolla. Ilmoita minulle, jos olet kinnostunut tutustumismatkasta Ukonjoelle. Pois tulemme sunnuntaina 20.5.
Retkeilyterveisin Mia
Olet katsomassa Vihdin Retkeilijät ry:n uusittuja kotisivuja. Ota omaksesi!
Kiitokset hienosta työstä kuuluu jäsenellemme Raili Saloviinille, joka otti ne opintojensa projektityöksi ja on lupautunut jatkossa päivittämään niitä tarpeen mukaan. Tämä on sitä nykyaikaa retkeilyseuroissakin. Retkeily ja maltillinen matkailu ovat niitä pääasioita, joiden parissa ViRet tulee jatkossakin toimimaan. Voimaantuminen luonnosta on tavoite. Nuuksion kansallispuisto ja lähiseutujen retkeilyreitit maalla ja merellä ovat toimintamme kohteita, samoin kuin muutkin Suomen kansallispuistot unohtamatta kotiseuturetkiä. TRL hengessä voimme osallistua muiden seurojen retkille ja meidän retkille kaikki ovat tervetulleita.
Voimaannutaan luonnosta ja matkataan maltillisesti!
Mia
pj.
Syksyn ensimmäinen jäsenilta pidettiin to 20.9. Rientolassa. Olimme runsaslukuisesti paikalla ottamassa vastaan vieraitamme Leenaa ja Pekkaa Turun seudun Retkeilijöistä. Vierailun lisäksi juhlimme vielä Karinin ja Vännin kultaisia ansiomerkkejä. Kahvipöytä oli koreana suolaisesta ja makeasta. Kiitos Helenan ja Liisan ! Kahvittelun ja retkimuisteluksien jälkeen siirryimme takkahuoneelle katsomaan kuvasatoa retkeilypäiviltä ja Karjalan kierrokselta. Ystävyys- ja yhteistyösopimus solmittiin turkulaisten kanssa ja sovimme, että laitamme ensi vuoden toimintasuunnitelmaan jonkun yhteisen tapahtuman ja retkenTurun suunnalle. Aika näyttää mitä keksimme. Vuosi 2013 on Vihdin Retkeilijöiden (ViRetin) ja sen edeltäjän Nummelan Työväen Retkeilijöiden (NTR) juhlavuosi. Olemme toimineet 25 vuotta alle 50:n jäsenen retkeilyseurana. Toimintamme on kuitenkin, varsinkin talkoissa ja TRL:n luottamustehtävissä ollut merkittävää.
Okkoset – Liisa ja Jorma – ovat ahkeroineet esimerkillisesti talkoissa niin Ukonjoella kuin Lapinmajoilla. TRL luottamustehtävissä ovat olleet sekä puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Toiminnan paikkoja on ollut retkeilyjaostossa ja varapuheenjohtajana. Olemme vastanneet vuosien varrella myös monista TRL retkeilyjaoston retkien järjestelyistä. Syys-kokouksessamme jääkin mietittäväksi, miten juhlistamme tulevaa juhlavuottamme.
Olemme aktiivinen, toimiva ja retkeilevä seura, joka haluaa näkyä positiivisesti ja tehdä yhteistyötä muiden TRL seurojen kanssa, josta osoituksena ”kummitoiminta” Karjalan Retkeilijöiden, Kangasalan Retkeilijöiden ja nyt turkulaisten kanssa. Lähiseurojen kanssa olemme kuin sisarusparvi, joka on koko toiminnan ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä. Meitä on tällä hetkellä runsaat kolmekymmentä ja seuralla on omat kotisivut. Hyvä näin. Sanotaan, että pieni on kaunista, mutta toki uudet jäsenet ovat aina tervetulleita toimintaamme mukaan.
Tuleva vuosi on myös TRL liitokokousvuosi. Kokoonnumme Keuruulle Asunnan työväentalolle su 26.5.2013 ja jo varmaan myös edeltävänä lauantaina. Liittokokouksen jälkeiset vuodet tulevat olemaan haasteellisia. Jäsenistö seuroissa ikääntyy ja toiminta uhkaa loppua nuorten ja nuorten aikuisten puutteesta. Jatkossa retkiä tulee suunnitella siten, että kaikki liikkumiskunnosta riippumatta pääsevät osallistumaan toimintaan ja käyttämään majojamme. Kämppien ylläpito ja kunnostaminen on oltava jatkuvaa, jos haluamme ne pitää toimivina. Talousasioista on pidettävä huolta ja keksittävä uusia varainhankintakeinoja, jos OPM rahoitus jostain syystä loppuisi tai huomattavasti vähenisi. Haasteita siis riittää.
Tämän vuoden toimintasuunnitelman mukaan meillä on vielä jokunen tapahtuma ja retki edessä: Syysvaellus Siikanevalle, oma syysretki 12.-14.10. Mäntyharjun Linkkumyllyyn, ER:n Hiisivalkeat Stenarissa 3.- 4.11., jäsenillat loka-, ja marraskuussa, syyskokous 22.11. ja jouluinen jäsenilta Rientolassa to 13.12.
Toimintasuunnitelman ulkopuolelta haluaisin vielä lisätä Jouluisen tapahtuman Korteniemen perinnetilalla ke 19.12. Saimme pientä vihjettä tapahtuman hengestä osallistuessamme Hämeen luontokeskuksen luentoiltoihin syyskuun aikana. Tapahtuma tuntui oikein jouluhenkiseltä ja olisi mukava saada jäseniä mukaan tapahtumaan. Ottakaa yhteyttä halusta osallistua tapahtumaan, joko sähköpostilla, puhelimella tai viimeistään joulukuun jäsenillassa. Mennään yhdessä !
Toiminnallista ja aktiivista loppuvuotta. Tavataan syyskokouksessa, tapahtumissa ja retkillä.
RETKEILYLLISIN SYYSTERVEISIN
Mia