Jäsenten retkikokemuksia

Syyspatikka Inkoon Bjursin luontopolulle Orlandetin saarelle

Perinteinen SRL:n Syyspatikka tehtiin 1.-2.10.2022 Bjursin luontopolulle, joka sijaitsee Orlandetin saarella Inkoossa. Perille päästessä oli ajettava Barösundin lossilla yli Barösundin salmen. Majoittuminen oli Bjursin Valkoisessa talossa, jota vuokraa Bjursin Vaunuilijat ry. Perinteisiin on kuulunut nukkuminen ulkona telttoissa, mutta tällä kertaan nukuimme sisätiloissa.

 Retkipäivä oli kaunis ja lähes tuuleton. Luontopolku kulki Bjursin ulkoilualueella, jonka omistaa Vantaan kaupunki. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa viisi kilometriä ja pieni koukkaus  niemeen tekee lisää 800 m. Maisemat ovat jylhiä kalliorinteitä kohti Morsholmsfladalta Tullfladaan.

Illalla retken jälkeen saunottiin Punaisen Tuvan mukavissa löylyissä. Ilta menikin sitten rupatellessa päivän nähtävyyksistä. Aamupalan  jälkeen siivottiin  ja pakattiin vähäiset  retkitavarat. Vielä oli kotimatkalla mahdollisuus poiketa Fagervikin kartanon puistoon ihailemaan suihkulähdettä, kirkkoa ja kartanon rakennuksia.

Kiitos mukanaolleille.

Mia ViRet

Kuvat Mia: 

1. Kartta Bjursin luontopolusta ),

2. Näkymä maisemasta, jossa Punainen tupa ja viimeisenä Valkoinen talo,

3. Maisemaa reitin komeammasta kohdasta ,

4. Alueella kauniita metsäkauriita pentuineen. Nämäkin ihan Valkoisen talon pihapiirissä.

 ViRettiläisiä keilaamassa Vihdin Bowlingissa

Vaikka emme ole sokerista, niin sateiset ja loskaiset iltaretket eivät ole kivoja. Meillä ViRetiläisillä  on sellaisille illoille varattu ohjelmaa mm Nummelaan Vihti Bowlingin keilailusalille.

 Niinpä sateisena torstaina 3.11. oli kaksi rataa varattu kahdeksalle keilaajalle klo 18-20. Saapuessamme salille oli ensin kenkien vaihto. Onneksi siellä oli  varattu ruhtinaallisen paljon eri kokoisia keilailukenkiä, ettei tarvitse jonottaa niiden vapautumista.

Suorittaessamme maksun pääsemme meille varatuille radoille hakemaan sopivia keilapalloja. Sitten pelaaminen voi alkaa. Radan lähelle näyttöruuduille ilmestyy nimemme ja pistemäärä heitetyn keilapallon jälkeen. Keiloja kaatuu vaihtuvalla menestyksellä; kaikki tai vain osa. Joskus keilat jäävät niin hassusti, että vaikka kuinka yrittäisit paikkoa, pallo pyörii ränniin jommalta kummalta sivulta tai vain yksi kaatuu ja yksi jää heilumaan paikalleen. Niin keilailu jatkuu. Välillä kaatuvat kaikki ja välillä pallo suoraan ränniin. Joskus koko systeemi menee jumiin ja keilojen pystytyslaite jää alas radalle. Siinä menee sitten hetki, kun radan henkilökunta tulee korjaamaan tilanteen ja peli voi jatkua. Tässä välissä on mukava hakea juotavaa ja valmistautua uuteen koitokseen. Joskus olemme laskeneet pisteet kilpailumielessä, kun meillä on ollut useampi rata ja enemmän osanottajia. Nyt tyydymme nauttimaan pelistä. Harjoitus tekee mestarin.

 Ilta kuluu nopeasti ja taas olemme viettäneet mukavan illan yhdessä pelaten. Samalla olemme sopineet seuraavan tapaamisen. Jäämme odottamaan Jouluista Jäseniltaa Vihdin seurakunnan Riuttarannan saunalla.

Mia ViRet

Perinteistä leiritoimintaa perheille

KESÄHEINÄLEIRILLÄ UITIIN JA SAUNOTTIIN

Mitä kesä olisikaan ilman kunnon lasten leiriä kauniin järven rannalla, totean minä; eläkkeellä oleva nuorisotyöntekijä, joka 1970 -luvulla vietti parhaimmat ajat kesistä, joko kunnan tai erilaisten järjestöjen leireillä. Nyt se toteutui pitkästä aikaa 26.-3.7. Rajaniemen lomakeskuksessa Virroilla.

Vihdin Retkeilijöiden neljä aikuista – Helli ja Hannu Kyllönen ja me Karin kanssa. Minä toimin yhtenä ohjaajana. Lapsia meiltä osallistui 3;  Venla, Max ja Mikael Tiurahovin Ystävien Kesäheinäleirille.

Leirin vastaavina ohjaajina toimivat Markku Lindgren ja Raisa-Tiina Lahtinen. Meitä oli siellä eri ikäisiä vanhempia, isovanhempia ja kummeja  yhteensä 19 ja lapsia 24.

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin leirialue ja illalla pidettiin tutustumisilta Siekkisalissa. Siinä ei sen kummempaa, mutta seuraava päivä olikin sitten täynnä touhua ja tekemistä. Leirin nuorimmat askartelivat omaisten ja ohjaajien kanssa samassa paikassa, missä edellisen illan tutustuminen suoritettiin. Yli 6 – vuotiaat osallistuivat rantakalakisaan laiturilla Siekkijärven rannassa, jossa Rajaniemi sijaitsi.

 Lounaan jälkeen lapset ja aikuiset pääsivät testaamaan jurttasaunaa, jonka Tampereen nuorisopalvelu oli meille vuokrannut kolmeksi päiväksi. Kiitokset Ilpo Siimekselle ideasta. Sitä iloa riitti päiväkahviin ja välipalaan. Väentuvan sähkösaunat olivat sitten illansuussa enemmän aikuisten käytössä. Nuoret saunoivat mielellään jurttasaunassa, toki aikuisten valvonnassa.

Leiripäivät noudattelivat keittiön aikatauluja; aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ei ollut kellään nälkä. Pelattiin, leikittiin, uitiin ja saunottiin. Yhtenä päivänä oli luontorastit. Välipalalla paistettiin rannassa lettuja ja viimeisenä iltana makkaraa.

Torstaina 1.7. Oli sitten leirin ehkä odotetuin päivä. Teimme retken Ähtäri ZOO – eläintarhaan katsomaan Pandoja, sekä muita eläimiä. Päivällisen jälkeen oli sitten perinteiset leiriolympialaiset, johon kaikki osallistuivat reippaasti, vaikka päivä oli ollut helteen takia uuvuttava. Järvessä piti kuitenkin käydä iltapalan jälkeen vielä ennen nukkumaan menoa.

 Viimeisenä kokonaisena leiripäivänä toteutettiin leirikaste niille, jotka eivät koskaan ole olleet leireillä.  Aikuiset kuljettivat leiriläisiä yksitellen silmät sidottuina leirikasteradalla, jolla pieniä toimenpiteitä, maistiaisia ja notkeutta vaativia tehtäviä. Kaikki selvisivät kunnialla ja saivat leirikasteen. Lopuksi uimaan.

Leirillä oli myös innokkaita näyttelijöitä, jotka valmistivat viimeiseen illanviettoon näytelmän. Me kutsuvieraat taputimme ja kiitimme hienosta esityksestä. Ja sitten se yllätys. Taikuri Marko ( Marko Akkanen) saapui lentävine lautasineen ja ilmapalloineen rantanäyttämölle. Lopuksi Markolla oli aikaa väännellä ilmapallomakkaroista mitä ihmeellisimpiä otuksia.

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Viimeisenä aamuna oli sitten eri kilpailujen ja olympialaisten palkintojen jako. Leiriläiset olivat reippaita osallistumaan kaikkeen tekemiseen. Jokainen sai muistoksi jotain ja vielä isot halit päälle. Leiri oli ikimuistoinen, säät suosivat, järvessä oli lämmin vesi. Leirillä parasta oli järvessä polskuttelu ja kaikki vanhat ja uudet ystävät.

Mia ViRet  

ViRettiläiset  telkänpönttöretkellä hyvän sään aikaan

Telkänpönttöjen tarkastusretki  Hiidenveden Papinsaareen onnistui parin viikon viiveellä la 2.3. Edellisen päivän käynti Nummelan venerannasta kannatti. Pikaviesteillä saatiin  jäsenille tiedoksi, että huomenna on mentävä tekemään tarkistukset tai se jää ehkä tältä keväältä tekemättä. Kolmetoista reipasta retkeilijää, nuorimmat 4v ja kohta 6v  mukaan lukien ja Nipsukoira. Hanhikorven Seppo oli jo aamusta ehtinyt viimeistelemään yhden uuden telkänpöntön saareen vietäväksi. Jää oli millin paksuisessa lumipeitossa, joka teki  sen verran tahmeaksi, että ei pahemmin tarvinnut liukastella, varsinkaan, jos oli nastat alla. Aurinkoa riitti tuulen kera. Matkalla näimme merikotkan ottavan korkeutta taivaalla kohden Papinsaarta.  Ensimmäisen pöntön kännykkäkameratarkistuksessa se todettiin asutuksi. Seuraavassa ei vielä. Uusi pönttö saatiin miesvoimalla kiinni rantakuuseen. Kuudennessa pöntössä oli asuttu.

Evästelyn jälkeen lähdimme tyytyväisenä paluumatkalle kahden joutsenen lentäessä ohitsemme  kohti  Vihdin kirkonkylää. Olimme retkellä hyvän sään aikaan.

Mia

Vihdin Retkeilijät  Isokarin majakalla ja Uudenkaupungin lintutorneilla

Nyt jo perinteeksi tullut vuoden majakkaretki tehtiin Isokarille 28.4.-1.5, unohtamatta lintujen tähyilyä Uudenkaupungin lintutorneilla. Matkaan lähdettiin perjantaina 28.4. kuudentoista osanottajan voimin. Jokainen autokunta lähti hieman oman aikataulunsa mukaan. Illansuussa majoituimme kaikki Uudenkaupungin ”Pirkholman Matkailun” kodikkaisiin rantamökkeihin.

Lauantaina 29.4. oli lähtö Uudenkaupungin satamasta Kerttu-laivalla klo 9. Opastetun majakka- ja linturetken oppaina toimivat kapteenimme Kari Laaksonen sekä lintuoppaat Juhani ja Veera Salmi. Ensimmäinen lintukohteemme oli Urpoisten saari, jonka merimetsot olivat vallanneet ja syöneet puhtaaksi. ”Kerrostaloiksi” muodostuneet pesäpuut olivat tiheänä verkostona koko saaren mitalla. Jotenkin masentava näky muuten niin kauniissa saaristossa. Muita tavanomaisia vesilintuja; meriharakoita, telkkiä, hanhia ym. uiskenteli saarien lomassa, seisoskeli luodoilla ja kareilla. Seuraava kohteemme oli kiertää Keskikallio, jossa pesi ruokkeja ennen Isokarin satamaan saapumista.

Isokarin majakkasaari

Selkämeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on eteläisen Selkämeren lumovoimaisempia retkeilykohteita ja majakkasaaristamme suurimpia, ellei suurin – n. 180 ha. Aallonmurtajalla istuskelivat riskilät. Saaren kuuluisimmat linnut, joidenkin lennellessä edestakaisin hieman häiriintyneenä laivamme tulosta. Isokarin sataman riskiläkolonia on Suomen suurimpia.

 Lintuoppaamme Juhani ja Veera kertoivat Isokarin luonnosta ja sen linnustosta kävellessämme pienen lahdenpoukaman kalliolle. Lahdella uiskenteli haahkoja, kyhmyjoutsenia ja oli siellä lahden toisella puolella joutsenia jo hautomispuuhissakin.

Varsinaiselle majakalle kävelimme pienen polkureitin, käyden myös saaren sisäjärven rannassa. Matkalla oli sekä kalliota, että vehreää niittymaata. Vaikka Isokari sijaitsee ulkosaariston äärilaidalla, kaukana kaikista luontaisista leviämiskeskuksista, on saarella silti mm 380 eri putkilokasvilajia.

Saavuttuamme majakanvartian pihalle kapteenimme Kari Laaksonen kertoi hieman majakasta ja pihalla sijaitsevista rakennuksista sekä ohjelman jatkumisesta lounaan jälkeen ylös majakkaan. Lounas meille oli varattu armeijan vanhaan ruokalaan, joka oli turisteja varten kunnostettu ”ravintolaksi”. Ehtoisana emäntänä toimi Noora Hilden apujoukkoineen.

 Isokarin majakka valmistui 1833 ja sitä on korotettu 1899. Korkeutta majakalla on 49.4 m ja se on Pohjanmeren korkein. Uudestakaupungista majakalle on matkaa 24 km ja kuuluu Kustavin kuntaan. Majakkatornin suunnitteli luotsinmajuri Gustaf Brodd esikuvanaan Venäjän Krostadtin edustan Tolhubinin majakka. Majakan ylimpään kerrokseen pääsimme vaivattomasti. Maisemaa ihasteltiin panoraaman omaisesti aivan valaisimen vierestä ja hienolta näytti aava meri.

Muuten niin hienon sään vallitessa kapteenimme tuli sanomaan jo ennen majakkaan nousemista, että meidän tulisi nopeuttaa lähtöä tunnilla, koska myrsky on nousemassa. Kerttu-laivamme kyllä sen myrskyn kestäisi, mutta meillä retkeläisillä ei olisi mukavat oltavat. Uskoimme kapteenia ja nousimme laivaan, joimme pullakahvit ja nautimme vielä merimatkasta kohti Uuttakaupunkia. Retkemme jatkui vielä kaksi päivää tutustuen lähistön lintutorneihin. Retkemme aikana näimme 77 eri lintulajia. Vappupäivänä kävimme brunssilla Pyhämaan kahvila-ravintola Pyhämaan Pirtissä ja se kruunasi retken kulinaristiset nautinnot. Muutakin retkellä näimme ja koimme, mutta se olisi jo toisen jutun väärtti. Jälleen kerran hyvä retki hienolla porukalla.

Mia ViRet

Kuvat: Isokarin maisemaa ja merimetsojen asuttama Urpoistensaari.

Heinäkuun lähiseuturetkii tehtiin tiistaina 20.7. yhdeksän Virettiläisen patikoidessa Herrakunnan kylän kautta Konianvuorelle. Sääennuste lupaili 30 prosenntisesti sadetta, mutta lähtöpaikalla pilvet kiersivät meidät ja saimme tehdä retkemme pilvipoudassa, jopa auringon paisteessa. Reitti oli selvä, eikä tarvinnut pelätä housunpunttien kastumista märässä heinikossa, vaan polku oli yllättävän hyvä. Puita oli kaatunut jonkin verran, joten pientä jumppaa tuli samalla patikoidessa tehtyä.

Nousu puolikkaalle hiidenkirnulle tai hiidenluolalle oli niin sanotusti haasteellinen, mutta hiljaa kun noustiin niin selvisimme ongelmitta. Jälleen kerran ihmettelimme kirnun syntymistä ja mihinkä se puolikas on aikanaan joutunut, ehkä vierinyt Moksijärveen, joka kauniisti näkyi saavuttaessa Konian laelle. Siellä sitten porukalla mietimme missä päin on Männistönmäki ja Rokokallio, Vihdin toiset korkeat kohdat. Loppuselvitys jäi kotiin iltapuhteeksi.

Kunnon retkeen kuuluu myös eväät ja niitä sitten syötiin kallion laella ja suunniteltiin seuraavia lähiseuturetkiä Vihdin ja naapurikuntien maisemiin. Toki omassakin kunnassa on monta kaunista retkipaikkaa, joihin on hyvä tutustua. Mukanamme oli myös uusi vihtiläinen, vasta lokakuussa 2016 muuttanut Alli, joka on reippaasti lähtenyt mukaamme retkille, liittynyt jäseneksemme ja näin tutustunut myös patikoidenn uuteen kotikuntaansa.

Paluumatkalle lähdimme hieman helpompaa reittiä. Pieniä kanttarellin poikasia oli noussut runsaasti reitin varrelle, varsinkin paluureitillä. Jätimme ne kasvamaan. Muita sieniä ei vielä näkynyt.Mustikoita näytti olevan jo kypsänä sekä reitillä, että Konian rinteellä ylösnoustessa.

Taas oli yksi mukava retki tehty yhdessä ja lisää tehdään tulevan loppukesän ja loppuvuoden aikana. Voimaannutaan vitiläisestä luonnosta ja nautitaan retkeillen Suomen suvesta.Ei haittaa vaikka välillä vähän sataisikin. Sehän on pukeutumiskysymys, vai mitä?

Mia

Nuuksion luoteiskulmaan Valklammentien parkkipaikalle kokoontui ViRettiläisiä 16 tarkoituksena kiertää Klassarinkierros, käydä tarkistamassa linnunpöntöt, jotka tammikuussa vietiin ja sitten Saarilammen tulipaikalle puhumaan, tottakai linnunpöntöistä ja tulevan kevään ja kesän retkistä. Kaksitoista lähti kierrokselle  ja me Kari ja minä, sekä vävymme Joni kahden lapsenlapsemme kanssa suunnistimme Mikael ja Max pulkissa istuen, Kattilaan menevää tietä myöden Saarilammen tulipaikalle sytyttelemään tulia. Moni muukin oli innostunut kauniista auringon paisteesta ja lähtenyt ulkoilemaan ja niin  pääsimme valmiille tulille odottelemaan ” kiertolaisia”. Ajankuluksi lähdimme jäälle katsomaan pilkkireikiä. Pojille oli ihmetystä miten jää kestää.” Livenä” saimme myös nähdä miten pilkkijä teki kairalla reijän jäähän ja kertoen miten paksu jää vielä oli. Hänen laittaessaan pilkkivavan reijästä veteen ei ollut kuin hetki ja ahven oli kiinni koukussa ja sekös oli Maxista ja Mikaelista jännä juttu. Eivät kuitenkaan pojat uskaltaneet ottaa pomppivaa ahventa käteensä, vaan isänsä näytti miten terävät piikit kalan selässä oli. Sitten jo alkoi makkaranpaisto kutsua.

Tulilla vaihtui retkeilijöitä tuon tuosta ja meidänkin porukkaa ilmestyi evästelemään ja makkaraa paistamaan. Siinä sivussa juteltiin Sepon innoitamana linnunpönttöjen historiasta ja hän muistutti vanhojen pönttöjen puhdistuksesta hyvissä ajoin, kuitenkin pakkasella. Monta retkeä on kevään ja kesän aikana, joihin on hyvä nyt ilmoitautua ja laittaa almanakkaan. Toki työssäkäyvillä on vielä soviteltava lomat, jos haluaa retkille mukaan. Isokarinretki on nyt täynnä eli 16 osanottajaa on ilmoittautunut. Hyvä niin.

Takaisin lähdettiin sitten jäätä myöden Saarilammen toiseen päähän missä suurin osa retkeläisistämme lähti tarkastamaan pöntöt ja me lasten kanssa kohti parkkipaikkaa. Hieno oli retkipäivä kulkea mukavassa porukassa. Meitä on aina aurinko hellinyt tai ainakin on ollut satamatta. Muitakin kokemuksia on! 😉

Voimaannutaan luonnosta luonnossa!

Mia

ps. Kirjoitan aina Virettiläiset isolla alkukirjaimella ja sinne väliin laitan vielä yhden ison kirjaimen eli ViRettiläiset. Jäsenemme ovat niin mukavaa porukkaa, että iso kirjain saa olla ja iso R siinä välissä.

Kuva Eija Hartikka, Saarilammen tulipaikalta makkaranpaistosta.

Moksin Vihdin Pirtille kokoontui kolmetoista akkaa ja yksi koira.Epäonnen luvusta ja vaarallisen liukkaista teistä ja pihoista  huolimatta kaikki säilyivät hengissä.

Tervetuliaisglögit nautittuamme otimme suunnan Konianvuorelle, jonka 150 metrin huipulle kiipeäminen täytti rämpimisretken vaatimukset kirkkaasti. Sumuinen sää valitettavasti esti meitä nauttimasta näkymästä alas Moksijärvelle. Pirtille palattuamme saunoimme ja uimme avannossa pitkän kaavan kautta. Kaiken tämän jälkeen Saleniuksen Armin loihtimaa arabialainen kasviskeitto lisukkeineen maistui. Iltaa istuessamme pääsin mukaan aikasemmille retkille akkojen värikkäiden kertomusten myötä, retkillä kun aina sattuu ja tapahtuu.

Sunnuntaina oli vuorossa Moksin toinen luontokohde – Rokokallio, jonka yhdellä sivulla on satojen metrien matkalla kalliolohkareiden kasauma upeine onkaloineen. Rokokodalla nautimmenäkymistä ja retkieväistä. Kotimatka voi alkaa.

ViRettiläisistä mukana oli  Liisa Uusitalo.

t. Liisa

Kuva: Konian puolikas hiidenkirnu , Liisa Uusitalo

Vihdin  Retkeilijät ry’n aktiivit kävivät viemässä lauantaina 14.1. ensimmäiset syksyllä tehdyt linnunpöntöt Nuuksion kansallispuiston kupeeseen Metsähallitukselta  saatuun lupapaikkaan.Pönttöjä oli 10, joista osa oli tali-,kuusi-,hömö- ja sinitiaisille sekä leppälinnuille. Syksyn talkoissa tehtiin 19 linnunpönttöä. Retken päätteeksi kävimme Saarilammen tulipaikalla nautiskelemassa kauniista luonnosta ja hyvin paistetusta makkarasta. Samalla suunnittelimme loppujen linnunpönttöjen viemistä sopiville paikoille. Suunnittelun alla on viedä loput 9 telkänpönttöä vihdin srk omaistamaan Papinsaareen mahdollisesti 4.2. ensimmäisenä Suomen Luonnonpäivänä SUKELLA TALVEEN!

Kiitos kaikille mukanaolijoille sekä linnunpönttöjen rakentajille.

t Mia

Puumannin laavulla tulistelemassa

Huom! Avaa tiedosto klikkaamalla otsikkoa!