Puheenjohtajien palsta

7
touko

Kesä keikkuen tulevi !

…. ainakin mitä TRL linturetkellä sai huomata. Sjömansron pihalla keikutteli västäräkki, jota Kaarina Nummela kutsui vieterilinnuksi. Sumuisesta ja hieman sateisesta päivästä huolimatta näimme neljäkymmentäseitsemän eri lintulajia. Noin vajaa kymmenen perjantai-iltana ja loput aamuvarhaisesta klo 5.15 Tornientaistopäivän viimeiselle tunnille klo 13. Perjantai- iltana kävelimme rannassa tuulisessa säässä eikä havaintoja kertynyt edellisen vuoden malliin. Takkahuoneessa sitten katsottiin DVD jo havaittuja sekä kuunneltiin niiden ääntelyä.
Lauantaina aloitimme Tvärminnen sataman laiturilta ja lopetimme Tektomin lintutornille ( Hangon lentokentän reunalla). Siellä innokkaita ” lintubongareita ” riittikin. Onneksi linja-autolastillinen harrastajia oli juuri siirtymässä rantaan meidän tullessa paikalle. Tornissa oli vielä jokunen ja meidän jälkeen tuli lisää väkeä, vaikka aika oli mennyt umpeen. Kiitos jälleen kerran Kankaanpään Juhalle opastuksesta ja mukanaolosta. Myös kaikille muillekin; oli mukavaa olla yhdessä ja kokea retki teidän kanssanne. Mennäänkö taas ensi keväänä? Jokunen torni on vielä katsomatta. Juha heitti ilmaan myös idean omasta tornista ja osallistumisesta ihan ” oikeesti” Tornientaistoon. Mietitään sitä.

Ukonjoen kämpän vihkiäiset 19.5.
Olen menossa Ukonjoen uuden kämpän vihkiäisiin. Autossa oli yksi paikka vapaana ja se on nyt mennyt. Lähdemme ihan naisporukassa Riitta, Raili, Helena ja minä pe 18.5. matkaan. Okkoset ovat talkoilemassa Helatorstaista lähtien. ViRetillä on hyvä edustus vihkiäisissä. Hyvä niin.

Lapikkaannummen kotiseuturetki pe 26.5
Jäsenillassa 26.4. päätettiin, että Lapikkaannummelle mennään pe 25.5. autoilla, kun ei osaa ilmoja oikein ennustella ja pyörät ovat vielä talviteloilla. Lähtisimme Nummelasta Rientolan pihasta klo 18. Kirkolta n 18.20. Otetaan omat eväät ja kahvitellaan muistomerkin kupeessa. Sieltä sitten lähdettäisiin käymään Toini ja Veikko Helteen haudalla. Kumpaankin laskemme muistokukat. Veikko ja Toini olivat meidän perustajajäseniä ja Veikko antoi idean monille kotiseuturetkille mm. Lapikkaannummen retkelle, johon hän Toinin kanssa halusi kävellä Vihdin kirkolta. Olisi hyvä, jos ilmoittaisitte osallistumisesta minulle puh. 045-1319128 tai sähköpostilla neumia@suomi24.fi 24.5. mennessä.
Retki Korteniemen perinnetilalle su 17.6.

Menneen kesän retkestä Korteniemen perinnetilalle ja Hämeen luontokeskukseen jäi niin hyvät muistot, että nyt pitää lähteä uudelleen su 17.6. Korteniemessä on kukkaretki klo 11-13 ja kansakoululauluja pääsee laulamaan klo 15-17. Siinä välissä voimme syödä eväitä ihastella maisemia sekä tutustua tilan kotieläimiin. Retki tehdään yhdessä Nuuka ry:n kanssa. Ilmoittautumiset ViRetin osalta minulle 14.6. mennessä sähköpostilla neumia@suomi24.fi tai 045- 1319128. Oikein mukavaa ja retkirikasta kesää. Nettisivuja päivitetään kerran kuukaudessa, joten seuraile sivuja ja lähde kanssamme retkeilemään.

Mia

22
huhti

Heippa!

Jäsenilta Nummelan Rientolassa 26.4 klo 18 vietetään virtuaalisen linturetken merkeissä. Katselemme ja kuuntelemme tuttuja ja vähän tuntemattomia piha- ja metsälintuja. Lintujen ja kahvittelun ohessa käymme läpi kevään toimintaa. TRL linturetkelle, jonka käytännön toteutus on meidän ”heiniä” on tällä hetkellä sisämajoituksen osalta täynnä. Telttoja Sjömansron pihalle kyllä mahtuu. Osallistumismaksu oli se 15€ ja teltapaikka 9€. Huonehinnat ovat näkyvissä heidän kotisivuiltaan. Kaikki tähän saakka ilmoittautuneet saavat halutessaan sisämajoituksen. Tervetuliaiskahvit ja lähtökahvit kuuluvat osallitumismaksuun. Muu evästys tulee hoitaa itse. Pihalla olevan saunarakennuksen takkahuone on varattu meidän käyttöön. Siellä on mahdollisuus lämmittää ruoka, jos ei halua ottaa trangiaa mukaan. Saapumisaika oli 4.5.pe klo 18 mennessä. Kotiin lähdemme lauantaina noin klo 15.Oppaanamme linturetkellä toimii Juha Kankaanpää Hangosta. ViRetin ilmoittautumiset minulle 045- 1319128 tai neumia@suomi24.fi ja muiden osalta TRL Maijalle tai Suville 045-1369744 tai tyovaenretkeilyliitto@gmail.com. Ukonjoen uuden kämpän avajaiset ovat varsinaisesti lauantaina 19.5. Toki talkoot alkavat jo 17.5. Helatorstaina. Minun kyydissä perjantaina 18.5.lähtee nyt Riitta ja Raili, joten kyyti on yhtä paikkaa vaille täysi. Sisämajoitus on varattu neljälle. Yksi ”naispaikka” olisi siis tarjolla. Ilmoita minulle, jos olet kinnostunut tutustumismatkasta Ukonjoelle. Pois tulemme sunnuntaina 20.5.
Retkeilyterveisin Mia

17
huhti

KEVÄINEN RETKITERVEHDYS

Olet katsomassa Vihdin Retkeilijät ry:n uusittuja kotisivuja. Ota omaksesi!
Kiitokset hienosta työstä kuuluu jäsenellemme Raili Saloviinille, joka otti ne opintojensa projektityöksi ja on lupautunut jatkossa päivittämään niitä tarpeen mukaan. Tämä on sitä nykyaikaa retkeilyseuroissakin. Retkeily ja maltillinen matkailu ovat niitä pääasioita, joiden parissa ViRet tulee jatkossakin toimimaan. Voimaantuminen luonnosta on tavoite.  Nuuksion kansallispuisto ja lähiseutujen retkeilyreitit maalla ja merellä ovat toimintamme kohteita, samoin kuin muutkin Suomen kansallispuistot unohtamatta kotiseuturetkiä. TRL hengessä voimme osallistua muiden seurojen retkille ja meidän retkille kaikki ovat tervetulleita.
Voimaannutaan luonnosta ja matkataan maltillisesti!
Mia
pj.

10
tammi

SYKSY ETENEE – JOULU LÄHENEE

Syksyn ensimmäinen jäsenilta pidettiin to 20.9. Rientolassa. Olimme runsaslukuisesti paikalla ottamassa vastaan vieraitamme Leenaa ja Pekkaa Turun seudun Retkeilijöistä. Vierailun lisäksi juhlimme vielä Karinin ja Vännin kultaisia ansiomerkkejä. Kahvipöytä oli koreana suolaisesta ja makeasta. Kiitos Helenan ja Liisan ! Kahvittelun ja retkimuisteluksien jälkeen siirryimme takkahuoneelle katsomaan kuvasatoa retkeilypäiviltä ja Karjalan kierrokselta. Ystävyys- ja yhteistyösopimus solmittiin turkulaisten kanssa ja sovimme, että laitamme ensi vuoden toimintasuunnitelmaan jonkun yhteisen tapahtuman ja retkenTurun suunnalle. Aika näyttää mitä keksimme. Vuosi 2013 on Vihdin Retkeilijöiden (ViRetin) ja sen edeltäjän Nummelan Työväen Retkeilijöiden (NTR) juhlavuosi. Olemme toimineet 25 vuotta alle 50:n jäsenen retkeilyseurana. Toimintamme on kuitenkin, varsinkin talkoissa ja TRL:n luottamustehtävissä ollut merkittävää.
Okkoset – Liisa ja Jorma – ovat ahkeroineet esimerkillisesti talkoissa niin Ukonjoella kuin Lapinmajoilla. TRL luottamustehtävissä ovat olleet sekä puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Toiminnan paikkoja on ollut retkeilyjaostossa ja varapuheenjohtajana. Olemme vastanneet vuosien varrella myös monista TRL retkeilyjaoston retkien järjestelyistä. Syys-kokouksessamme jääkin mietittäväksi, miten juhlistamme tulevaa juhlavuottamme.
Olemme aktiivinen, toimiva ja retkeilevä seura, joka haluaa näkyä positiivisesti ja tehdä yhteistyötä muiden TRL seurojen kanssa, josta osoituksena ”kummitoiminta” Karjalan Retkeilijöiden, Kangasalan Retkeilijöiden ja nyt turkulaisten kanssa. Lähiseurojen kanssa olemme kuin sisarusparvi, joka on koko toiminnan ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä. Meitä on tällä hetkellä runsaat kolmekymmentä ja seuralla on omat kotisivut. Hyvä näin. Sanotaan, että pieni on kaunista, mutta toki uudet jäsenet ovat aina tervetulleita toimintaamme mukaan.
Tuleva vuosi on myös TRL liitokokousvuosi. Kokoonnumme Keuruulle Asunnan työväentalolle su 26.5.2013 ja jo varmaan myös edeltävänä lauantaina. Liittokokouksen jälkeiset vuodet tulevat olemaan haasteellisia. Jäsenistö seuroissa ikääntyy ja toiminta uhkaa loppua nuorten ja nuorten aikuisten puutteesta. Jatkossa retkiä tulee suunnitella siten, että kaikki liikkumiskunnosta riippumatta pääsevät osallistumaan toimintaan ja käyttämään majojamme. Kämppien ylläpito ja kunnostaminen on oltava jatkuvaa, jos haluamme ne pitää toimivina. Talousasioista on pidettävä huolta ja keksittävä uusia varainhankintakeinoja, jos OPM rahoitus jostain syystä loppuisi tai huomattavasti vähenisi. Haasteita siis riittää.
Tämän vuoden toimintasuunnitelman mukaan meillä on vielä jokunen tapahtuma ja retki edessä: Syysvaellus Siikanevalle, oma syysretki 12.-14.10. Mäntyharjun Linkkumyllyyn, ER:n Hiisivalkeat Stenarissa 3.- 4.11., jäsenillat loka-, ja marraskuussa, syyskokous 22.11. ja jouluinen jäsenilta Rientolassa to 13.12.
Toimintasuunnitelman ulkopuolelta haluaisin vielä lisätä Jouluisen tapahtuman Korteniemen perinnetilalla ke 19.12. Saimme pientä vihjettä tapahtuman hengestä osallistuessamme Hämeen luontokeskuksen luentoiltoihin syyskuun aikana. Tapahtuma tuntui oikein jouluhenkiseltä ja olisi mukava saada jäseniä mukaan tapahtumaan. Ottakaa yhteyttä halusta osallistua tapahtumaan, joko sähköpostilla, puhelimella tai viimeistään joulukuun jäsenillassa. Mennään yhdessä !
Toiminnallista ja aktiivista loppuvuotta. Tavataan syyskokouksessa, tapahtumissa ja retkillä.
RETKEILYLLISIN SYYSTERVEISIN
Mia