Mennyttä vuotta muistellen ja tulevaisuutta pohtien!

Vihdin Retkeilijöiden 24 toimintavuosi on loppusuoralla. Nimen muutoksesta huolimatta olemme säilyttäneet toiminnassamme jo alkuvuosista lähtien useita toimintamuotoja, kuten karpaloretki, kotiseuturetki Lapikkaannummelle sekä yhteistyön Espoon Retkeilijöiden ja muiden lähietäisyydellä toimivien seurojen kanssa. Vakiintuneeksi toiminnaksi on tullut myös yhteistyö kummiseurojemme kanssa ja tuleva toimintavuosi tulee tiivistämään sitä vielä lisää. Pienille seuroille, kuten meille, on virkistävää kehitellä retkeilyllisiä yhteistyömuotoja ”isompien” kanssa. Vuosi 2013 on Vihdin Retkeilijät ry:n 25. toimintavuosi. Juhlimme sitä toiminnan merkeissä. Toki keväällä kevätkokouksen aikoihin tarjoamme juhlakahvit Nummelan Rientolassa, joka on”syntymäkotimme” ja kokoontumisiemme pitopaikka. Mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa ja monet asiat kohdallaan voimme myös tavata Retkeilypäivillä Vihdin maisemissa, mutta aika näyttää. Syyskokouksessa 22.11. puheenjohtajana jatkaa Mirja-Liisa (Mia) Neuvonen, varapuheenjohtajaksi valittiin Raimo Saarelan tilalle Helena Idman. Johtokunnan jäseninä jatkavat Olavi Mattila ja Pekka Pitkänen, uutena valittiin Raili Saloviin. Kiitämme Raimoa seuralle antamasta ajasta.
TRL:n Tulevaisuusverstas- seminaariin 10.- 11.11 Kotorantaan osallistui ViRetistä Olavi, Helena ja allekirjoittanut. Tiiviin ja työntäyteisen viikonlopun aikana saimme paljon kehittämisideoita ja pohtimisen aiheita tulevalle liittokokoukselle, joka pidetään Keuruun Asunnassa toukokuussa. Liiton uusittavana oleva lippukin sai lisävauhtia ja jäsenkorttiasia on kehittymässä hyvää vauhtia. Sivuillamme kohdassa ”toiminta” on kevään ohjelma, johon on koottu meidän ja muiden seurojen tapahtumia. Aloitetaan reippaasti tuleva juhlavuosi ja nautitaan retkeilystä ja maltillisesta matkailusta – voimaannutaan luonnosta ja toisistamme.
MOTTO: (Ilpo Rossi) Retkeilijä- ja luonnonystävä on arvovalinta, suhteessa elämäntapaan, kanssaihmisiin, ympäristöön, luontoon ja maailmaan.
RETKEILYLLISTÄ UUTTA VUOTTA 2013 TOIVOEN
Mia

Comments are closed.