TERVEISET RETKEILYPÄIVILTÄ JA KARJALAN RETKIVIIKOLTA

Loma on tältä kesältä pidetty ja elokuun huipennukset Retkeilypäivät Joensuun Hopealahdessa ja Karjalan Retkeilyviikko Ukonjoella ovat takanapäin. Sanat eivät riitä kertomaan kaikista positiivisista kokemuksista, joita sain tuntea näiden kahden tapahtuman aikana. Toki Einari-kämpän vihkiäiset olivat toukokuussa mieleenpainuvat ja se johtui suurelta osin vanhojen metsureiden mukanaolosta ja hyvistä järjestelyistä. Einari-kämppää on helppo markkinoida niin omalle väelle kuin ulkopuolisillekin.Talkoolaiset olivat tehneet hyvää työtä. Retkeilypäivillä jaettiin kunnianosoituksia aktiiveille toimijoille eri seuroissa. ViRetistä kultaiset ansiomerkit saivat Karin ja Väinö Kinnunen. He pärjäsivät hyvin myös luontopolulla tullen neljänsiksi. Erätaitokilpailun voitti Espoon Retkeilijöiden joukkue. Virettiläisiä oli mukana retkeilypäivillä kiitettävästi viisi jäsentä suhteutettuna jäsenmääräämme. Samoin Einari-kämpän vihkiäisiin osallistui kuusi ja Merelliselle perheleirille kahdeksan jäsentä.
Kotisivujemme toimintaosuudessa on nyt esillä syyskauden toiminta. Retkille ja tapahtumiin toivotaan myös runsasta osanottoa. Varsinkin Mäntyharjun syysvaellus olisi mukava saada toteutettua.
Retkeilyllistä syyskautta sekä runsaita marja-ja sienisatoa toivotellen!
Mia

Comments are closed.